Etusivu/Ajankohtaista/Elokuun sääksi- ja karhukuvauskurssit Lämsänkylässä

Elokuun sääksi- ja karhukuvauskurssit Lämsänkylässä

Elokuun sääksi- ja karhukuvauskurssit

Järjestimme elokuussa kaksi sääksi- ja karhukuvauskurssia Lämsänkylän kuvauspaikoilla. Ensimmäisellä kurssilla 3.-5.8.2017 kuvattiin Olli Lamminsalon johdolla ja 17.-19.8.2017 vetovastuussa oli Jarmo Manninen. Kurssit aloitettiin tuttuun tapaan tutustumalla Hannu Hautalan luontokuvakeskukseen.

 

Saapuessamme iltaisin Karhutuvalle ensimmäinen karhu oli meitä jo vastassa. Mielenkiintomme kiinnittyi yksin liikkuneeseen valkokauluksiseen erauspentuun, joka vielä viime kesänä liikkui kahden sisaruksensa kanssa. Yhtenä iltana kesken kuvaussession kuulimme kovaa murinaa kojun päädystä, jossa karhuilla oli pientä ajatusten vaihtoa. Lopetimme kuvaamisen ja jäimme seuraamaan karhujen touhuja noin 2-3 minuutiksi. Kurssien aikana tuvalla kävi 5-7 karhua, vaikka emää kahden pentunsa kanssa emme tällä kertaa havainneet. Karhujen lisäksi Karhutuvalla kävi aktiivisesti toistakymmentä merikotkaa. Ensimmäisellä kurssilla oli mahdollista nukkua yön aikana noin 4 tuntia, mutta innokkaimmat eivät malttaneet nukkua ollenkaan vaan jäivät valvomaan koko yön ajaksi. Karhutupa (http://www.karhutupa.fi) on aloittanut toimintansa vuonna 2007, jossa metsäinen ympäristö antaa mielenkiintoisen mahdollisuuden karhujen kuvaamiselle.

Kala-altaille siirryimme aamuisin viiden aikaan ja noin yhdeksän tunnin aikana sääkset syöksyivät altaaseen 10-20 kertaa. Parhaimmillaan elokuussa sääkset ovat sukeltaneet 33 kertaa ja kaikkien aikojen ennätys yli 70 sukellusta tehtiin toukokuussa 2017. Jälkimmäisellä kurssilla nuoret linnut pyörivät enemmän altaiden yllä tutustumassa paikkaan ja opettelivat kalastusta huonolla menestyksellä.

Ensi vuoden sääksi- ja karhukuvauskurssien ohjelmat on jo julkaistu. Käy tutustumassa kurssien sisältöön ja varaa paikkasi ajoissa!

Sääksi- ja karhukuvauskurssi 16.-20.7.2018 (Kuusamo-opisto)

Sääksi- ja karhukuvauskurssi 2.-4.8.2018

Sääksi- ja karhukuvauskurssi 16.-18.8.2018

Katso lisää kuviaamme Instagramista: @kuusamonaturephotography
tai Facebookista @kuusamoNaturePhotography

In August were organized two Osprey and Wild Brown Bear photography courses in Kuusamo. Wild Brown Bears were photographed at the forest from a hide. During those evenings, around 5 to 7 individuals visited. About Ospreys, 10 to 20 dives were made every morning and also, young birds practicing fishing, visited. In August, usually more than 30 dives are made. But in May of 2017, Ospreys have made more than 70 dives, our all-time record!
Next summer the photography courses are already published. For more information olli.lamminsalo@gmail.com.

Look more of our photos on Instagram: @kuusamonaturephotography
or on Facebook: @KuusamoNaturePhotography