Etusivu/Ajankohtaista/Soosseli kertoo kokemuksistaan Kuusamon kuvausreissulta

Soosseli kertoo kokemuksistaan Kuusamon kuvausreissulta

Nuori luontokuvaaja Soosseli (Ossi Saarinen) vieraili tammikuussa Kuusamossa. Tässä Ossin fiiliksiä Oulangan kotkakojulta ja upeiden tykkylumien keskeltä.

”Saavuin Kuusamoon myöhään perjantain ja lauantain välisenä yönä. Vietin yöni Kuusamo-opiston tiloissa ja heti aamulla aikaisin pakkasimme tavarat ja lähdimme ajamaan kohti Oulangan kansallispuistoa. Noin tunnin ajon jälkeen kulkuneuvo vaihtui moottorikelkaksi, jolla nousimme ylös vaaran laelle. Lumen peittämän metsän keskeltä paljastui lopulta kaunis näköala alas jokilaaksoon, sekä piilokoju, jossa tulisin viettämään seuraavat kolme päivää.­

Oulangan kotkakojulla riitti kuvattavaa

Ensimmäinen päivä kojussa oli täydellinen. Lunta satoi runsaasti ja maakotkat kävivät aktiivisesti haaskalla. Sain napattua muutamia hyviä laskeutumiskuvia, joiden taustalla oleva lumisade teki oman lisänsä. Kotkien ollessa muualla oli hyvä mahdollisuus kuvata pienempiä, aivan kojun edessä käyviä lintuja. Erilajisten tiaisten lisäksi paikalla kävi myös mm. palokärki, närhi ja käpytikkoja. Myös harakat kävivät haaskoilla ja niiden keskinäisiä taisteluita oli hauska kuvata. Vietin yöni makuupussissa kojun lattialla. Yö oli viileä, mutta kaasukäyttöinen lämmitin piti kojun lämpötilan siedettävänä, vaikka ulkona pakkanen kiristyi jo yli 20 asteeseen.

Toinen päivä kojulla kului pitkälti samoissa merkeissä kuin edellinenkin. Kotkat eivät olleet yhtä aktiivisia, ja kävivät haaskalla vain pari kertaa, joten keskityin enemmän muiden lintulajien kuvaamiseen.

Kolmantena päivänä aurinko paistoi kauniin punaisena horisontissa ja valaistus oli täydellinen. Harmikseni kotkat eivät tuona päivänä käyneet haaskalla ollenkaan, katselivat vain ylempää puusta. Todennäköisesti kova pakkanen vaikutti niiden aktiivisuuteen, koska seuraavina päivinä lämpötilan noustessa ne olivat kuulemma taas aktivoituneet. Sain kuitenkin kuvattua hyvin vastavaloon mm. palokärkiä.

Seuraavana aamuna suuntasimme Konttaiselle kuvaamaan kuukkeleita. Annoin myös lyhyen haastattelun aiheesta paikalliselle sanomalehdelle. Ilma oli kirkas ja päätimme vielä lähteä iltapäiväksi Kuntivaaraan kuvaamaan tykkylumen peittämää maisemaa. Ajoimme moottorikelkalla metsän läpi vaaran laelle. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit ja näin Etelä-Suomessa asuvalle jotain todella erilaista ja ihmeellistä. Saimme kuvattua auringonlaskun ja sen jälkeisen ”sinisen hetken”. Lunta oli paljon ja pakkanen oli kova, mutta paksujen haalareiden ja lumikenkien ansiosta reissu sujui ongelmitta.

Käylänkoskella ollut saukkoperhe poseerasi kameroille

Viimeisenä päivänäni kävimme Käylänkoskella kuvaamassa koskikaraa ja suureksi onneksemme näimme myös saukkoperheen joen toisella laidalla. Pitkä välimatka ja joen pinnalta nouseva sumu haittasivat kuvausta jonkin verran, mutta sain kuin sainkin silti elämäni ensimmäiset saukkokuvat. Saukkojen lähdettyä kävimme vielä pikaisesti Myllykoskella, jossa lukuisat pienet ja pyöreät jäälautat kiersivät ympyrää kosken aiheuttamassa pyörteessä. Tyytyväisin mielin ja muistikortit täynnä lähdin takaisin kohti Helsinkiä, seuraavaa Kuusamon reissua odotellen.”

Kuvat ja teksti @soosseli (Ossi Saarinen)

Tutustu piilokojutarjontaan ja varaa paikkasi kojuun tästä!