Etusivu/Tag:kotkakoju
19 10, 2016

Oulangan maakotkat kuvattavissa marraskuusta huhtikuulle

Oulangan kotkakojut ovat hienossa vaaramaisemassa, josta aukeaa näkymä Oulankajoen kanjoniin. Sydäntalvella ruokintapaikalla vierailee lähistöllä pesivä vanha maakotkapari. Joulu-helmikuussa ruokintapaikan puut ovat tykkylumen peittämiä, joissa kotkat istuvat ja tarkkailevat Oulangan kansallispuiston ilmatilaa aitiopaikalta. Piilokojujen varustukseen kuuluu ulko-WC, lämmitin ja makuupussit tarvittaessa yöpyjille. Maakotkia odotellessa aika sujuu leppoisasti kuvatessa kuukkeleita, lapintiaisia, käpytikkoja, muita tiaislajeja yms. Joulu- ja tammikuu on kaamovalojen aikaa, jolloin aurinkoisena päivänä on maagiset valaistusolosuhteet auringon noususta laskuun. Kotkien kuvauspaikka on aloitettu jo 1996 ja kotkavarmuus on ollut vuodesta toiseen 95%. Varaa paikkasi Oulangan piilokojuille p. 0500 501706 tai olli.lamminsalo@gmail.com

5 12, 2015

Jarmo Manninen kaamoskotkilla 3.12.2015

  Herätyskellon pärinä aamuvarhaisella ei aina ole mukava kokemus. Mutta tulevan päivän tapahtumat kotkakojussa saavat mielen virkeäksi ja pompaamaan sängystä ylös. Kojulle on hyvä saapua noin tunti ennen auringonnousua ja matkaankin Kuusamon keskustasta menee noin tunti. Lyhyen moottorikelkkailun jälkeen ollaankin jo kojuilla ja onkin viimeinen hetki hioa päivän taktiikka ja suunnitella syöttien paikka. Kun on saatu kamerat ja eväsreput paikoilleen kojussa, alkaakin jännitys, milloin ensimmäinen kotka lentää alueella. Joskus se tapahtuu melkein heti alueen rauhoituttua, toisinaan täytyy odottaa hieman kauemmin. Jos kotkia ei näy heti aamusta, on mahdollista kuvata odotellessa myös kuukkeleita, lapintiaisia ja muita pikkulintuja. Kotkan ilmestyminen saa aina jännityksen nousemaan, nyt vain pitää malttaa mielensä ja antaa kameran vielä olla paikoillaan. Kotkan laskeutuminen syöttinä toimivalle ketulle on upeaa seurattavaa, kun kärkiväliltään parimetrisin siivin kauhotaan ilmaa. Kotkan rauhoituttua voi alkaakkin hissukseen ottamaan kuvia. Alueen kotkat ovat tottuneet melko hyvin kameran ääniin ja liikkeisiin, mutta kannattaa aloittaa varovasti. Kun kotkat ovat aikansa olleet paikalla, voi aloitella lentokuvienkin yrittämistä. Parhaimillaan kotkat ovat käyneet syöteillä kymmenkunta kertaa päivän aikana, joten tilanteita on riittänyt runsaasti. Joskus on myös hiljaisempia päiviä, onhan kyseessä kuitenkin erämään villit eläimet. Päivä sujuu rattoisasti lämpimässä kojussa ympäristön tapahtumia seuratessa ja kuvatessa. Pian laskeva aurinko varjääkin maiseman uskomattoman kauniilla