lämsänkylä

Home/Tag:lämsänkylä

Kuusamon sääksikojuilla vesipisaroita ilmassa – 26.7.2016

AM3I5731

Sääksikuvaajille on ollut elokuusta 2015 lähtien Kuusamon Lämsänkylässä paikka valokuvata sääksien kalastusta. Kun sääkset (ent nimi kalasääski) kalastaa, niin vesi roiskuu ja pisarat lentää ilmassa kala-altailla kuvauskojujen edessä. Vaikka sääksi on taitava kalastaja, niin huteja tulee enemmän kuin onnistumisia. No siitähän sääksikuvaajat tykkäävät, kun tulee toistoja. Sääksien valokuvaus piilokojusta saattaa aluksi tuntua hankalalta, mutta kun pääsee muutaman kerran harjoittelemaan sääksen syöksyä veteen, niin pikkuhiljaa alkaa tulokset parantua. Sääksien loppukesän kuvauskausi (15.7. – n 10.9.) on meneillään ja kiihtyy vielä elokuussa poikasten vaatiessa kalaa joka päivä enemmän ja enemmän ennen muuttomatkalle lähtöä. Heinäkuun helteillä sääkset ovat olleet selvästi aktiivisempia aikaisin aamulla sekä illalla, keskellä päivää sääkset ovat viettäneet siestaa tai käyvät harvakseltaan kokeilemassa onneaan. Kovalla helteellä kalatkin ovat syvemmällä, mikä hankaloittaa sääksien kalastusta. Tervetuloa tutustumaan sääksikuvaukseen ! ( – Olli Lamminsalo)

Fishing and diving Ospreys in Kuusamo

New and good place to photograph fishing Ospreys in Finland opened in Kuusamo August 2015. At the moment there are 4 different Osprey photography hides.
Ospreys photography seasons starts from 25th April until mid May and the second season from15th July until early September.
If you are interested in to Osprey photography for one day, please contact Kuusamo Nature Photography, olli.lamminsalo@gmail.com

AM3I6143 AM3I6688 AM3I7062AM3I5352 IMG_1308 IMG_1311-2 IMG_1313

Kevään kotkia Kuusamossa / 2.4.2016

Kuusamon kotkakojuilla on merikotkien määrä lisääntynyt maaliskuun lopulta lähtien. Molemmilla kotkien kuvauspaikoilla (Lämsänkylän kotkakojuilla ja Oulangan kotkakojuila) on merikotkia on vieraillut päivittäin jopa 2-3 yksilöä. Molemmilla ruokintapaikoilla käy edelleen päivittäin myös vanha maakotka koiras syömässä. Vanhat maakotka naaraat ovat olleet Kuusamon alueella hautomassa muniaan jo pari viikkoa. Nuoremmat maakotkat tulevat yleensä takaisin pohjois-Suomeen vasta maaliskuun lopulta lähtien. Tuoreita ahman jälkiä havaitaan lähes joka aamu. Ahmahan on talvella Kuusamossa yöeläjä, mutta kevään korvalla se liikkuu myös päiväsaikaan. Onnekas kotkakuvaaja pääsi Oulangan kotkapaikalla näkemään ja kuvaamaan ahman maaliskuun lopulla.

Maakotka_Oulanka_31.3.2016 Merikotka_Oulanka_31.3.2016_ Merikotka_Oulanka_31.3.2016_6494 Merikotka_Oulanka_31.3.2016_6515 Merikotka_Oulanka_31.3.2016_6560 Nuori maakotka_Lämsänkylä_Kuusamo

 

Jan Wikström vietti unohtumattoman kuvauspäivän Lämsänkylän kotkakojuilla

Jan Wikström (25.3.2016):

”Vanha maakotka tuli kymmeneltä, laskeutui 11:30 ketulle siirtyi sialle 13:00 ja lähti 13:30. Koko ajan maassa. Vanha keltanokkainen merikotka tuli neljän aikoihin, mutta teki ohilentoja ja laskeutui puuhun kauas toiselle puolelle. Kuvia tuli paljon, vaikka yritti maltilla ottaa. Kaikki mukana olleet muistikortit täynnä. Toivottavasti löytyy jotain hyviä. Kiitokset kojusta, tämähän on hauskaa”

Kuva: Jan Wikström

Kuva: Jan Wikström

Kuva: Jan Wikström

Kuva: Jan Wikström

Kuva: Jan Wikström

Kuva: Jan Wikström

Kuva: Jan Wikström

Kuva: Jan Wikström

Kuva: Jan Wikström

Kuva: Jan Wikström