Metson soidin kiehtoo luontokuvaajia | 19.3.2016

Aamuaurinko lämmittää metsokukkoa Ensimmäiset metsokukot vetivät siipiään paksulla hangella jo maaliskuun alussa, jolloin lunta oli paikoitellen metrin verran Kuusamossa. Pitkälle ulottuvan sääennusteen mukaan kylmä jakso jatkuu jopa maalis-huhtikuun taitteeseen. Kun ensimmäiset lämpöiset yöt saapuvat Koillismaalle alkaa metson soidin toden teolla. Metson soidinmenot ovat yksi kevään ehdottomista kohokohdista sadoille, jollei tuhansille suomalaisille luontokuvaajille. Metsojen valokuvaaminen piilokojusta on mieleenpainuva luontokokemus, joka pitää kokea vuodesta toiseen. Itä-Kuusamossa sijaitsevalla ikiaikaisella soidinpaikalla vierailee vuodesta toiseen 4-6 koiras metsoa, jotka mittelevät voimiansa huhtikuun alusta lähtien. Soidinpaikan valtias on selvillä huhtikuun loppuun mennessä, jonka jälkeen metsokukkojen kiivaat tappelut vähenevät selvästi. Toki pientä reviiriinahistelua käydään toukokuun lopulle asti, mutta sillä ei ole enää muuta merkitystä kuin olla näytillä pelipaikoilla loppuun asti. Koppelo eli naaras metso Soitimen valtias pyrstö levällään Naaras metsot eli koppelot tulevat tutustumaan ensi kerran soidinpaikkaan ja koiras metsoihin huhtikuun loppupuolella. Metsosoitimen valtiaalla on vaativa tehtävä toukokuun alkupuolella ( n .-10.5), kun se pääsee parittelemaan alueen koppeloiden kanssa. Vanhat koppelot eivät juuri enää vieraile soitimella toukokuun puolivälin jälkeen, mutta jokunen nuori neiti-koppelo saattaa käydä visiitillä vielä toukokuun lopulla. Metsonkukkojen soidin vaisuuntuu toukokuun lopulla, kun yöt alkavat olla reilusti plussan puolella. Rankan yön jälkeen puolukan lehdet maistuu Koppelot