Kaamosvalon maakotkat Oulangalla -luontokuvauskurssin kuulumisia

Tammikuussa järjestetyllä Kaamosvalon maakotkat Oulangalla -luontokuvauskurssilla tutustuttiin lintujen kuvaamiseen piilokojusta. Kolmen kuvauspäivän aikana kuvasimme kahtena päivänä Oulangan kotkakojujen lintuja vaihtelevissa sääolosuhteissa sekä sunnuntaina kuvasimme vauhdikkaita koskikaroja sekä tuttavallisia kuukkeleita. Torstai-iltana onnistuimme kuvaamaan myös hieman revontulia Oulangan tutkimusaseman pihalla. Kurssille osallistui oppaiden Mikko Oivukan ja Ville Heikkisen lisäksi yhdeksän kurssilaista.

Vuoden luontokuvakilpailun kahdesti voittanut Ville Heikkinen oli kertomassa omista mielenkiintoisista kuvausmenetelmistään ja antoi vinkkejä kurssilaisille miten villieläimiä voi kuvata erilaisissa olosuhteissa erilaisilla tavoilla kuten laajakulmalla tai kaukolaukaisimella.

Kiitos kurssilaisille mukavasta viikonlopusta ja kiitos Villelle uusista näkökulmista luontokuvaamiseen!

Kaamosvalon maakotkat Oulangalla -luontokuvauskurssin osallistujat

Vuoden Luontokuvakilpailun voittanut Ville Heikkinen esittelemässä kuvaustekniikoitaan kurssilaisille

Revontulia päästiin kuvaamaan ensimmäisenä iltana Oulangan tutkimusaseman pihalta. Kuva. Mikko Oivukka

Talitiaisen ja hömötiaisen kohtaaminen kaamoksen valossa