Teerien painia_Kuusamo 17.4.2016

Kojukuvaukseen painottuva lintukuvauskurssi pidettiin Kuusamossa (14.-17.4.2016) talvisessa säässä. Kuvauskurssin aikana pakkasta oli  enimmillään – 14 astetta, lunta oli maassa vielä 50 cm ja saman verran oli jäätä järvissä, joten kurssin nimi oli hyvinkin osuva vallitsevaan säähän ja maisemaan nähden.

Ensimmäisen kuvauspäivän aamuna kova pakkanen hyydytti teerien soitimen käytännössä täysin. Soidinpaikan puihin tuli 8 teerikukkoa, joista 2 lintua tuli  alas maahan ja niistä vain toinen söi hetken pajunkissoja. Pääsimme kuitenkin kuvaamaan pulmusia lähietäisyydeltä, joita oli kojujen edessä n 30 linnun parvi. Iltapäivällä menimme Koskenkylän vesilintukojulle, jossa kohdelajeina olivat laulujoutsen ja merikotka. Joutsenia pääsimme kuvaamaan hienossa iltavalossa ja reilusti ennen auringonlaskua myös merikotka näyttäytyi meille upeasti. Se kävi nappaamassa 4 kertaa kalan jäältä tai varasti niitä harmaalokilta. Merikotka on ollut monena vuonna vakiovieras Koskenkylän joutsenpaikalla.

Toisena kuvauspäivänä lähdimme liikkeelle klo 4.00 kohti Lämsänkylän kotkakojuja, jossa kohdelajeina olivat merikotka ja korppi. Vietimme piilokojuilla pitkän päivän eli yli 14 h. Näimme 3-4 merikotka lennossa ja puissa, mutta maahan ne eivät laskeutuneet päivän aikana. Paikalla vieraileva ahma oli siirtänyt possujen luita rinteen alaosaan, jossa korpit niitä putsasivat. Tämä kotkakojulla vietetty päivä antoi kuvauskurssilaisille todenmukaisen kuvan, minkälaista on villien lintujen valokuvaaminen on karuimmilllaan eli se on odottamista, odottamista ja odottamista.

Viimeisenä aamuna lähdimme liikkeelle klo 4.00 Kuusamo Opistolta, joka toimi kuvauskurssin ajan tukikohtanamme. Saavuimme teerien soidinpaikalle ennen viittä ja kaikki oli valmista klo 5.15. Soidinpaikan reunapuihin saapui 8 teertä kello 5.50 joista 3 tuli alas tantereelle. Aktiivinen teerensoidin kesti yli tunnin ja teerikukot ottivat kunnolla yhteen. Tämä oli kevään toistaiseksi aktiivisin soidinaamu vaikka paikalla soidintantereella oli vain 3 lintua. Ei se määrä vaan laatu ratkaisee. Paluumatkalla kuvasimme vielä lopuksi hiiripöllöä, joka oli todella yhteistyökykyinen ja kävi hakemassa 5 myyrää aivan edestämme.

Lintukuvauskurssilaiset saivat 3:n päivän aikana kokea lintukuvaajan arkea laidasta laitaan. Välillä vastustaa ja toisena päivänä menee kaikki putkeen !

– Olli Lamminsalo

Koskenkylän vesilintukojut_Kuusamo

Koskenkylän vesilintukojut

Laulujoutsen höyhen ja heijastus Kuusamo 15.4.2016

Laulujoutsen höyhen ja heijastus

Laulujoutsenen höyhenpuvun kunnostus_Kuusamo

Laulujoutsenen höyhenpuvun kunnostus

Laulujoutsen_nuorisoporukka_Kuusamo

Laulujoutsen nuorisoporukka

Merikotka ja harmalokki Koskenkylä_Kuusamo

Merikotka ja harmalokki Koskenkylä

Merikotka_Kuusamo_15.4.2016

Merikotka, Kuusamo

Pulmuset auringonnousussa 15.4.2016 Kuusamo

Pulmuset auringonnousussa

Pulmuset ja teeret Kuusamo 17.4.2016

Pulmuset ja teeret Kuusamo

Teeri_pajunkissat

Teeri pajunkissat

Teerikojut - 14 pakkasta_Kuusamo

Teerikojut – 14 pakkasta

Teerikukot hippasilla_Kuusamo 17.4.2016

Teerikukot hippasilla

AM3I7983