Etusivu/Avainsana: juhtivaara
8 12, 2017

Maakotka, Riisitunturi ja Täysikuu -kuvauskurssi

MAAKOTKA, RIISITUNTURI JA TÄYSIKUU Joulukuun perinteinen Maakotka, Riisitunturi ja Täysikuu –kurssi aloitettiin perjantaina 11 hengen voimin tuttuun tapaan tutustumalla Hannu Hautalan luontokuvakeskukseen, jossa oli esillä Juha Taskisen näyttely “Saimaan salaisuuksia – 40-vuotta norppaelämää”. Illalla suuntasimme vielä Oulangan tutkimusasemalle, joka toimi tukikohtanamme kurssin ajan. Viikonlopun sää oli pilvinen, mutta selkiytyi sunnuntai-iltana, jolloin täysikuu näyttäytyi ja maanantaina kuvattiin osan päivää aurinkoisessa säässä.

1 12, 2017

Maakotka käy säännöllisesti Oulangassa

MAAKOTKA KÄY SÄÄNNÖLLISESTI OULANGASSA Maakotkan kuvauskausi Oulangan ruokintapaikalla aloitettiin marraskuun alussa ja nämä uljaat petolintujen kuninkaat vierailevat paikalla säännöllisesti. Lyhyen päivän aikana pikkulinnut syövät lähes koko valoisan ajan, joten ruokintapaikalla käy aikamoinen kuhina koko päivän. Paikalla käy tällä hetkellä yli 10 lintulajia, kuten mm. palokärki, lapintiainen, töyhtötiainen ja kuukkeli.  Oulangan kotkakojut sijaitsevat upeassa metsäisessä vaaramaisemassa, jossa maakotka on mahdollista tallentaa muistikortille monissa erilaisissa kuvakulmissa. Sää Kuusamossa on ollut viime viikkoina mukavan talvinen, lunta tippuu taivaalta koko ajan lisää ja pieni pakkanen nipristää nenänpäätä.