Sääksi ja karhukuvauskurssi Kuusamossa 17.-19.8.2017

Kesän toinen sääksi- ja karhukuvauskurssi pidetään elokuun puolessa välissä. Intensiivisellä kojukuvauskurssilla keskitymme kahteen lajiin sääkseen ja karhuun. Kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat kehittää taitojaan lintukuvaajana ja haluavat oppia käytännössä piilokojukuvauksen perusteet ja niksit. 3 päivän aikana kurssilaiset pääsevät hyvin sisälle piilokojumaailmaan ja päätöspäivän lopuksi tutustutaan vielä erilaisiin piilokojuihin Willa Uivelon pihalla mm teeri, metso, vesilinnut, makuukojut, hybridikojut jne. Sääksien kuvaspaikkana on Kuusamon Lämsänkylässä toimivat kala-altaat, missä on sääkset ovat käyneet kalastamassa jo 60-luvun lopulta lähtien. Altailla käy elokuussa kalastamassa 4-5 reviirin sääkset. Elokuussa 2016 kuvattiin keskimäärin 15-20 iskua veteen päivässä, ennätyksen ollessa 33 iskua. Sääkset iskevät yleensä 20-30m päähän kojuista ja lähimmillään jopa alle 10m päähän. Muita kuvattuja lajeja sääksikojuilla (v 2016): mm sarvi- ja suopöllö, merikotka, useita vesilintulajeja, kahlaajia, lokkeja, korppi, harakka jne. Karhukuvauspaikka sijaitsee n 2km etäisyydellä sääksikojuilta Venäjän rajan tuntumassa, missä karhua kuvataan metsäisessä maastossa. Kuvauskojuna toimii viihtyisä ja tilava hirsinen Karhutupa, jossa on tilaa max 10 kuvaajalle. Karhutupa toimii myös kurssilaisten majoituspaikkana. Karhutuvalla vierailee iltaisin 3-4 karhua ja useita merikotkia ja satunnaisesti ahmakin. Päivällisruokailut tapahtuvat iltapäivisin Lämsänkylässä Willa Uivelolla, missä ladataan kameroiden akut ja tarvittaessa tyhjennetään muistikortit. Kurssilaisia pyydetään ottamaan mukaan riittävästi vara-akkuja ja muistikortteja. Suositeltava optiikka: Zoom objektiivit70-200/100-400mm maisemallisiin kuviin karhukojulla. Tiukempiin potretteihin karhukojulla