Kuulumisia kevään kiihkeiltä soidinmenoilta Kuusamosta

Kuvat: Mikko Oivukka Kulunut kevät meni vauhdikkaasti kuvausten merkeissä Kuusamossa. Viime kesän hyvän kanalintujen pesintämenestyksen johdosta kevään soitimet olivat aktiivisia sekä teeren, että metson kuvauspaikoilla. Teeren soidin alkoi jo maaliskuun puolessa välissä ja jatkui aktiivisena toukokuun puoleen väliin asti. Metsot aloittivat soidintaan huhtikuun puolessa välissä ja niitä päästiin kuvaamaan molemmilla kuvauspaikoilla toukokuun puoleen väliin asti. Vesilintukoju Koskenkylässä oli parhaimmillaan huhtikuun lopulla, jolloin laulujoutsenet kerääntyivät kojujen eteen ja merikotkat saalistivat kalaa sulan reunalta. Teeren soitimella oli parhaimmillaan yli 40 yksilöä Kuva: Olli Lamminsalo Kuvaukset tutulla teeren soidinpaikalla alkoivat tänä keväänä hyvissä ajoin jo maaliskuun puolessa välissä eikä tuntunut haittaavan menoa vaikka välillä pakkasta oli mittarissa lähes 30 astetta.  Soidin jatkui aktiivisena lumen pöllytyksenä huhtikuulle keräten parhaimmillaan soidinpaikalle yli 40 lintua pääosin koiraita, mutta mukana myös jonkin verran naaraita. Lumet sulivat ensimmäisen kerran yllättäen jo huhtikuun lopulla helleaallon yltäessä Kuusamoon asti, mutta vapun jälkeen saatiin uusi lumipeite, joka pysyi vielä useita päiviä toukokuun puolella. Kuvaukset lopetettiin toukokuun puolen välin jälkeen.   Tutustu teeren kuvausmahdollisuuksiin Kuusamossa tästä! Metsoja kuvattiin molemmilla soidinpaikoilla Kuva: Mikko Oivukka Mystisen metson seuraaminen piilokojun suojista on aina mieletön kokemus. Kojuun mennään jo hyvissä ajoin illalla, metsojen tullessa soidinpaikalle iltahämärissä. Aamun sarastaessa usein metson naputtelu herättää kojussa lepäävät kuvaajat jo