Onko sinulla kysyttävää?
Tänne olemme koonneet asiakkaidemme yleisimmin kysymiä kysymyksiä palveluihimme liittyen.
Tarkempaa tietoa esimerkiksi eri kuvauskojuista löydät kunkin kojusivun yhteydestä.
Yleisiä kysymyksiä
Kuusamo Nature Photography on Kuusamossa toimiva luontomatkailuyritys, Tarjoamme yli 30 kuvauskojun verkoston avulla lintukuvausmahdollisuuksia lähes vuoden ympäri. Järjestämme myös suosittuja luontokuvauskursseja ja maisemakuvausretkiä sekä linturetkiä. Uusimpana palveluihimme kuuluu kuvausmatkat kotimaassa ja ulkomailla.
Asiakkaisiimme kuuluu mm. kotimaisia ja ulkomaisia luonto- ja lintukuvauksesta kiinnostuneita yksityishenkilöitä, kaveriporukoita, kameraseuroja ja matkanjärjestäjiä. Meillä käy niin aloittelevia kuvaajia kuin kokeneitakin konkareita. Pyrimme tarjoamaan mielenkiintoista kuvattavaa kaikentasoisille kuvaajille.
Kojukuvaamiseen liittyvät kysymykset
Kuvauskalusto, video-/kuulapää/kiikku (jalustaa ei voi käyttää), muistikortit ja vara-akut. Lämpimät, sään ja vuodenajan mukaiset vaatteet ja jalkineet sekä syötävää ja juotavaa koko kuvaussession ajaksi. Pimeän aikaan otsalamppu on suositeltavaa.
Piilokojuissa ei käytetä jalustaa vaan video-/kuulapää ruuvataan pöytätasolla olevaan metalliseen painolevyyn. Hernepussin käyttö kuitenkin on mahdollista.
Kojut sijaitsevat eri puolilla Kuusamoa, 15-60 minuutin ajomatkan päässä Kuusamon keskustasta. Kaikille kojuille pääsee tavallisella autolla. Kotkakojulle pääsee nelivetoautolla lähemmäksi kojuja.
Huomioithan kuitenkin, että olosuhteet ovat vaihtelevia. Talvella lunta voi olla paljon, tai tiet olla liukkaita tai jäisiä ja keväällä soratiet voivat olla aikaan huonossa kunnossa. Varaathan aikaa ajamiseen. Parkkipaikoilta kojulle on 100-1000 metrin kävelymatka kojusta riippuen moottorikelkalla tehtyä uraa pitkin.
Oulangan kotkakojulla ja kurkikojulla on kaasulämmitys. Muilla kojuilla on käytössä geelilämmitys. Olethan aina varovainen lämmitystä käyttäessä.
Teerikojuille matalan kuvakulman makuukojun voi varata etukäteen lisämaksusta.
Kotkakojulla kojussaoloaika vaihtelee vuoden ajan mukaan ja on 4–10 tuntia.
Teerikojuun mennään aikaisin aamuyöllä, tunti ennen auringonnousua ja sieltä poistutaan n. aamukahdeksan aikaan. Kojusession pituudeksi tulee tavallisesti 3-5 tuntia.
Metsokojuilla ollaan yön yli, 12-14 tuntia.
Kurki- ja hanhikojulla sekä vesilintukojulla on aamu- ja iltasessiot, eli sinne voidaan mennä aikaisin aamulla tai iltapäivällä. Kojusession pituus on 4-6 tuntia.
Huomioithan, että kuvaussessiot voivat venyä lintujen liikkeistä johtuen.
Jos olet ensikertalainen, ei hätää! Oppaamme vie asiakkaat kojuun sekä näyttää miten kuvauskojulla toimitaan ja esimerkiksi lämmitintä käytetään.
Kotkakojuissa ja kurki- ja hanhikojuissa on kuivakäymälät, muissa kojuissa on käytössä wc-ämpärit ja/tai Travel John-pussit.
Kuvauskursseihin liittyvät kysymykset
Lähetämme kurssikirjeen pari viikkoa ennen kurssin alkua, josta ilmenee mukaan otettavat varusteet ja muu tarvittava tieto. Pääsääntöisesti mukaan otetaan kuvausvarustet, kuten mm. kamera, objektiivit, akut, muistikortit ja laturit. Kojukuvaamisessa mukaan tarvitaan jalustan pää (videopää, kuulapää tms.) joka kiinnitetään kojusta löytyvään levyyn. Myös hernepussin avulla voi kuvata. Kojuissa ei voi käyttää jalustaa, mutta maisemaretkillä tai revontulia kuvatessa jalusta on tarpeen. Mukaan kannattaa varata säänmukaiset kengät ja ulkovaatetta. Lisäksi muut henkilökohtaiset varusteet kurssin ajaksi.
Kuvauskursseilla majoitus on pääsääntöisesti yhden hengen huoneessa ilman lisämaksua. Poikkeuksista ilmoitetaan erikseen. Jos haluat kaverin tai puolison kanssa samaan huoneeseen, ilmoitathaan siitä etukäteen.
Jos sinulla on oma majoitus kurssin ajaksi, voit osallistua kurssille ja majoituksen osuus vähennetään kurssimaksusta. Tässä tapauksessa otathan yhteyttä toimistoon ennen varausta.
Pääsääntöisesti se on mahdollista, näistä sovimme tapauskohtaisesti.
Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 45 vuorokautta, mutta viimeistään 30 vuorokautta ennen kurssin alkamista, pidätämme varausmaksun. Jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 30 vuorokautta mutta viimeistään 14 vuorokautta ennen kurssin alkamista, pidätämme 50% kurssimaksusta. Jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 14 vuorokautta ennen kurssin alkamista pidätämme koko kurssimaksun.
Järjestäjällä on oikeus peruuttaa kurssi kuukautta ennen kurssin alkua. Jos kurssi peruutetaan järjestäjän toimesta, kaikki maksut palautetaan.
Varauksiin liittyvät kysymykset
Varaukset tehdään ja maksetaan verkkokaupassa, jolloin käytössä on yleisimmät verkkomaksutavat. Kojuvaraus on voimassa, kun maksu on suoritettu. Maksun jälkeen lähetämme ohjeet kojulle saapumiseen. Varaus voidaan tehdä myös sähköpostilla, jolloin maksu suoritetaan Zettle-linkin kautta korttimaksulla tai lähetämme laskun sähköpostilla. Laskutuslisä kojuvarauksissa on 10 euroa per lasku.
Kuvauskurssin tai -matkan varausmaksu maksetaan verkkokaupassa. Kurssi- ja matkavaraukset ovat voimassa, kun varausmaksu on suoritettu. Kurssin tai matkan loppusummasta lähetetään lasku, joka tulee olla maksettuna viimeistään 30 päivää ennen kurssin tai matkan alkua.
Työsuhde-eduista meillä käy ePassi, Smartum ja Edenred. Edun voi käyttää kuvauskojun, kurssin tai matkan maksuun tai osaan maksusta. Jos haluat maksaa työsuhde-eduilla, olethan yhteydessä toimistoon sähköpostitse.