Kuvaus

Kevätlintujen viikko 24.4. – 2.5. 2021

Lähde 24.4. – 2.5.2021 kevätlintujen viikolle Kuusamoon, jolloin kuvauspaikalla kuin kuvauspaikalla tapahtuu. Ikuista vauhdikkaat teeret soitimella, jossa vauhti kiihtyy entisestään. Myös salaperäisten metsojen soidin pääsee vauhtiin havumetsän suojissa, kymmenien pikkulintujen näyttävät lentonäytökset pitävät kiireisinä pikkulintustudiolla, kurjet, merikotkat ja kymmenet laulujoutsenet käyvät kuvattavana Koskenkylän vesilintukojulla sekä Oulangan kotkakojun sesongin viimeiset kuvat otetaan. Nauti maittavaa lähiruokaa kuvausten lomassa Oivangin Lomakartanossa – varaa paikkasi mukaan ennen kuin täyttyy!

Kuvauspäivän aikana on mahdollista kuvata kaksi erillistä kuvaussessiota riippuen kuvattavista lajeista. Metsokojuun mennään jo illalla, jotta ollaan valmiina aikaisen aamun kuvaussessioon. Aamun kuvaussessioiksi voi valita myös teeren tai vesilintujen kuvauskojun ja illalla taas on mahdollista kuvata Oulangan kotkakojulla tai vesilintukojulla. Pikkulintustudio on toiminnassa koko päivän.

Tutustu kaikkiin kuvauskojuihimme tästä!

Majoituspaikkana on luonnon rauhassa sijaitseva Oivangin lomakartano (noin 15 minuutin ajomatkan päässä Kuusamon keskustasta), jonka 9 makuuhuoneen Singer-huvilassa on hyvä lepäillä kuvaussessioiden välillä. Jokainen majoittuja saa halutessaan oman huoneen, mutta pariskunnat ja ystäväporukat saavat luonnollisesti majoittua samassa huoneessa.

Pakettiin kuuluu myös ruokailut (aamiainen, lounas ja päivällinen), jotka tapahtuvat tilavassa Ukonkivi-ravintolassa maittavien ja ruhtinaallisten tarjoiluiden äärellä. Kuvausten yhteydessä on mahdollista pitää taukoa ja välipäiviä sekä mukaan on mahdollista ottaa myös perheenjäseniä, jotka eivät lähde kuvaamaan, jolloin maksetaan vain majoituksesta ja ruokailuista 100 euroa / päivä / henkilö.

Kuljetukset kojuille ovat omatoimisia, mutta tarvittaessa voit kysyä meiltä kuljetuksia lisämaksusta. Pakettiin kuuluu ensikertalaisen perehdytys, joten tulemme kuvauspaikalle näyttämään miten kuvauspaikalla toimitaan ja kertomaan lintujen käyttäytymisestä.

Ajankohta: Kuvauspäivät ovat 24.4.–2.5.2021 välisenä aikana. Voit tulla ja lähteä minä päivänä tahansa tai viipyä vaikka koko jakson ajan. Kysy myös mahdollisuutta aloittaa aiemmin, jos se sopii sinun aikatauluihin paremmin.

Tarjoamme kaksi erilaista kuvauspakettivaihtoehtoa:

Yhden kuvaussession paketti 230 euroa / päivä / henkilö (norm. 300 euroa)
Pakettiin sisältyy yksi omatoiminen ja vapaavalintainen kuvaussessio joko teeri-, metso-, vesilintu, pikkulintu-, tai Oulangan kotkakojulla sekä majoitus ja ruokailut Oivangin Lomakartanossa.

Kahden kuvaussession paketti 320 euroa / päivä / henkilö. (norm. 450 euroa)
Pakettiin sisältyy kaksi omatoimista ja vapaavalintaista kuvaussessiota joko teeri-, metso-, pikkulintu,- ja vesilintukojulla tai Oulangan kotkakojulla sekä majoitus ja ruokailut Oivangin Lomakartanossa. Hintaan sisältyy myös ensikertalaisten perehdytys paikan päällä kaikilla muilla kojuilla, paitsi ei Oulangan kotkakojulla (perehdytys Oulangalla tapahtuu etänä puhelimitse). Huom! ei sisällä kuljetuksia.

Hinnat:
230 € / 1 kojusessio / hlö / päivä (norm. 300 €)
320 €/ 2 kojusessiota / hlö / päivä (norm. 450 €)
100 €/ pelkkä majoitus ja ruokailut / päivä / henkilö

Paketin maksaminen:

Ilmoittautumisen jälkeen osallistujille lähetetään varauksesta sähköpostilla PDF-lasku. Jos haluat myöhemmin varata lisäpäiviä, niin se onnistuu, jopa vielä paikanpäällä.

Vakuutukset:

Osallistujat vastaavat itse vakuutuksistaan. Vapaa-ajan tapaturmavakuutus tms ja kuvauskaluston vakuuttaminen on myös suositeltavaa.

Peruutusehdot:

Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 14 vuorokautta ennen ensimmäistä kuvauspäivää, pidätämme 50% maksusta. Se on mahdollista siirtää toiselle henkilölle kuluitta.

Huom! Koronapandemiaan liittyvät peruutusehdot:

Mikäli asiakas on estynyt käyttämään varaamansa palvelun vallitsevien valtakunnallisten matkustusrajoitteiden vuoksi, on hän oikeutettu peruutukseen, jolloin peruutamme varauksen ja palautamme rahat poislukien 50 € käsittely- ja rahansiirtokulut. Vaihtoehtoisesti varauksen voi siirtää toiseen ajankohtaan kuluitta. Varauksen voi siirtää myös avoimeksi varaukseksi, jolloin varauksella oleva raha on käytössä uuteen varaukseen enintään vuoden päähän varauksen alkuperäisestä ajankohdasta.

LISÄTIEDOT JA VARAUKSET
Olli Lamminsalo ja Mikko Oivukka
+358 50 050 1706
info@kuusamonaturephotography.fi

Katso lisää kuvia Flickr-galleriastamme: www.flickr.com/photos/kuusamonaturephotography

Lisää kurssitarjonnastamme