Kuvaus

Lintuvideon peruskurssi
10.–13.4.2024

Liikkuva kuva tuo lintujen kuvaukseen säpinää. Lintuvideon teko antaa uuden näkökulman kokeneemmankin lintukuvaajan arkeen!

Kurssilla tutustutaan liikkuvan kuvan ja lintuvideoiden teon maailmaan omien järjestelmäkameroiden avulla. Huhtikuun alussa linnut ovat aktiivisia Kuusamossa. Teerien soidin on jo alkanut ja ensimmäiset muuttolinnut kuten laulujoutsenet ovat saapuneet. Oulangan kotkakojulla videomateriaalia syntyy myös monipuolisesti, noin 10 eri lintulajin kuten maakotkan, harmaapäätikan, käpytikan, kuukkelin, närhen, harakan, hömötiaisen, talitiaisen, ym. liikkuessa aktiivisesti kuvauspaikallamme. Kurssin aikana perehdymme myös maksuttoman DaVinci Resolve -ohjelman käyttöön ja harjoittelemme videoklippien ja still-kuvien yhdistämistä mielenkiintoiseksi videoksi.

Kurssin tavoitteena on, että jokainen osallistuja onnistuu tekemään 1-2 minuutin lyhytvideon kurssin tapahtumista, jotka on mahdollista jakaa joko omassa sosiaalisessa mediassa tai Youtube-kanavalla tai meidän Instagram kelassa tai Youtube-kanavalla.

Ajankohta: 10.–13.4.2024

Kesto: 3–4 päivää

Kohderyhmä: Kurssi soveltuu hyvin kaikille lintujen kuvauksesta kiinnostuneille, jotka haluavat tutustua liikkuvan kuvan kuvaamiseen sekä videoiden editointiin. Kurssi on suunnattu jo hieman kamerasäätöihin tutustuneille, mutta videoiden kuvaamisessa ja editoinnissa mennään ihan perussäätöihin. Kuvauspäivät ovat lyhyitä ja kävelymatkat lyhyitä (maksimissaan 500 metriä suuntaansa) eli peruskunto riittää.

Osallistujamäärä: 3–7 henkilöä

Majoitus: Kuusamo-opistolla 2h huoneissa. 1h mahdollinen 100 euron lisämaksusta.

Ruokailut: Kurssiin sisältyy aamiaiset, retkieväät/lounaat sekä päivälliset.

Kouluttaja: Luontokuvauksen kouluttaja Mikko Oivukka, yhteystiedot: mikko.oivukka@gmail.com

Varusteet: Osallistujilla tulee olla oma kamerakalusto, videopää/kuulapää, tms. sekä säänmukaiset
varusteet käytettävänä. Retkillä pärjää hyvillä talvikengillä. Myös oma tietokone on eduksi, koska kurssin aikana ladataan videoneditointiohjelma, sekä iltaisin editoidaan videoita (Kuusamo-opisto tarjoaa mahdollisuuden tietokoneen vuokraamiseen lisämaksusta). Tarkempi varustelista
lähetetään osallistujille lähempänä kurssin alkua.

Hinta: 650 euroa (Hinta sisältää majoituksen ja ruokailut Kuusamo-opistolla, kojumaksun, kuljetukset kuvauspaikoille ja oppaan palvelut)

Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset suoraan verkkokaupasta tai info@kuusamonaturephotography.fi

Keskiviikko
Majoittuminen Kuusamo-Opistolle sekä ruokailu klo 16. Ruokailun jälkeen tutustumme kameroidemme videokuvausominaisuuksiin ja teemme kuvaussuunnitelman ensimmäiseksi kuvauspäiväksi.

Torstai
Lähdemme aamulla aikaisin teeren soitimelle (noin klo 3) ja palaamme takaisin majoitukseen aamiaiselle noin klo 9. Päivätauon aikana tutustutaan ensimmäisen aamun saaliiseen, levätään ja valmistaudutaan iltapäivän kuvauksiin. Aikaisen päivällisen jälkeen (noin klo 16) lähdemme vesilintukojulle kuvaamaan laulujoutsenia ja muita järven lintuja.

Perjantai
Nautimme aamiaisen klo 7, jonka jälkeen tutustumme videoiden editointiin DaVinci Resolve -ohjelman avulla. Puolen päivän aikaan pakkaamme kuvausvälineet ja eväät autoon ja matkaamme Oulangan kotkakojulle, jossa kuvaamme kotkakojun lintuja iltaan asti. Palattuamme takaisin majoitukseen nautimme illallisen.

Lauantai
Aikaisin aamulla on mahdollisuus lähteä uudestaan teeren soitimelle klo 3. Palaamme takaisin majoitukseen aamiaiselle noin klo 9. Aamiaisen jälkeen jatkamme videoiden editointia puoleen päivään asti, jonka jälkeen tutustumme kurssin tuotoksiin ja syömme läksiäislounaan.

Muutokset ohjelmaan mahdollisia, jopa todennäköisiä.

Kurssin maksaminen

Varauksen yhteydessä maksetaan 100 euron varausmaksu, jota ei palauteta mahdollisen peruutuksen yhteydessä. Loppuerä laskutetaan myöhemmin, ja se tulee olla maksettuna 45 päivää ennen kurssin alkua. Jos varaus tehdään alle 30 vuorokautta ennen kurssin alkua, laskutamme koko summan heti varauksen jälkeen.

Vakuutukset

Osallistujat vastaavat itse vakuutuksistaan. Vapaa-ajan tapaturmavakuutus ja kuvauskaluston vakuuttaminen on myös suositeltavaa.

Peruutusehdot

Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 45 vuorokautta, mutta viimeistään 30 vuorokautta ennen kurssin alkamista, pidätämme varausmaksun (100€). Jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 30 vuorokautta mutta viimeistään 14 vuorokautta ennen kurssin alkamista, pidätämme 50% kurssimaksusta. Jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 14 vuorokautta ennen kurssin alkamista pidätämme koko kurssimaksun. 

Järjestäjällä on oikeus peruuttaa kurssi kuukautta ennen kurssin alkua. Jos kurssi peruutetaan järjestäjän toimesta, kaikki maksut palautetaan.

Lisätiedot 

Pyydämme ystävällisesti ottamaan yhteyttä sähköpostilla info@kuusamonaturephotography.fi, jos tarvitsette lisätietoja.

Varauskalenteri

Hinta:  650 euroa / osallistuja.

Varauksen yhteydessä laskutetaan 100 euron varausmaksu.

Loppulasku lähetetään noin kuukausi ennen kurssin alkua.

Vapaa
Varattu
Ei käytettävissä
MTKTPLS
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
-
-

Maksu verkkokaupassa

Lisää kurssitarjonnastamme