Kuvaus
Sääksi- ja karhukurssi Kuusamossa 11.–13.8.2023
Nappaa huikeat kuvat Kuusamon luonnon kesän kiinnostavimmista asukkaista! Elokuussa järjestettävällä intensiivisellä kojukuvauskurssilla keskitymme kahteen kiehtovaan Kuusamossa esiintyvään lajiin: sääkseen ja karhuun.
Loppukesän kurssi pidetään hämärien öiden jo palattua Koillismaalle. Kuvaamme sääksiä ja karhuja niille suunnitelluista kojuista kolmen päivän aikana.
Sääksien kuvauspaikka on Kuusamon Lämsänkylässä toimivat kala-altaat, jossa sääkset ovat käyneet kalastamassa jo 1960-luvun lopulta lähtien. Altailla käy elokuussa kalastamassa sääksiä 4-5 reviiriltä. Tähän aikaan kuvataan keskimäärin 15-20, enimmillään 55 sääksen veteensukellusta päivässä. Sääkset sukeltavat yleensä 20-30 metrin, lähimmillään jopa alle 10 metrin päähän kojuista.
Karhukuvauspaikka sijaitsee noin 2 km etäisyydellä sääksikojuilta Venäjän rajan tuntumassa, metsäisessä maastossa. Kuvauskojuna toimii viihtyisä ja tilava hirsinen Karhutupa, jossa on tilaa maksimissaan 10 kuvaajalle. Karhutupa toimii myös kurssilaisten majoituspaikkana. Karhutuvalla vierailee iltaisin yleensä 5-7 karhua, satunnaisesti karhuemo pentuineen, useita merikotkia sekä satunnaisesti ahmakin.
Varauskalenteri
Hinta: 750 € / osallistuja.
Varauksen yhteydessä laskutetaan 100 euron varausmaksu.
Loppulasku lähetetään noin kuukausi ennen kurssin alkua.
M | T | K | T | P | L | S |
---|---|---|---|---|---|---|
1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | |
7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 |
14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 |
21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 |
28 | 29 | 30 | 31 |
Lisää kurssitarjonnastamme