Kuvaus

Ikuista teerien vauhdikas soidin, jossa lumi pöllyää, kun teerikukot ottavat mittaa toisistaan!

Teerien soidin on huikea kokemus. Teerikukot saapuvat kuvauspaikalle auringonnousun aikaan ja kuvauskojut on sijoiteltu soidinareenan ympärille. Kojuista on mahdollisuus päästä todistamaan upea näytelmä lähietäisyydeltä lintuja häiritsemättä.

Kuvauspaikalla vierailee maaliskuun lopulta lähtien 10-20 teerikukkoa, ja 5-10 naarasta huhtikuun lopulta toukokuun puoleen väliin. Syksyn soitimella vierailee enemmän nuoria lintuja, joten teerikukkojen määrä saattaa nousta yli 20 yksilöön.

Soitimen taustalla pöllyävä lumi, hieno vastavalo tai syksyinen ruskaloisto

Teeren soidinpaikalla kuvataan lintuja lumella maaliskuun lopusta aina huhti-toukokuun vaihteeseen asti. Lumi pöllyää upeasti teerikukkojen ottaessa mittaa toisistaan maalis-huhtikuussa. Kojut on sijoitettu niin, että huhti-toukokuussa teeriä päästään kuvaamaan tummaa taustaa vasten, jolloin on mahdollista saada näyttävät vastavalot.

Syksyllä teeriä kuvataan ruskan väreissä syyskuun puolesta välistä lokakuun alkuun asti kuvauspaikan taustalla olevia lehtipuita vasten. Lokakuun pakkasaamuina teerien soidin on lähes yhtä aktiivista kuin keväällä.

Tiedot kojuista

Kojut: Yhteensä 8 kpl (1-2 hengen kojuja), joista 4 istumatason kojua (7 hlöä) ja 4 makuutason kojua (6 hlöä). Kaikki kojut ovat hieman erilaisia. Jos haluat määrätyn kojun, ilmoita meille toiveesi varattaessa.
Kokonaiskapasiteetti: 13 henkilöä.

Varustelu:

  • Yksi kuvausaukko per kuvaaja. Mikäli kaikki kuvauspaikat eivät ole käytössä tai varattuja, voi käyttää useampaa kuvausaukkoa.
  • Kamerat kiinnitetään kuvaajien omiin kiikkuihin tai videopäihin, jotka kiinnitetään pultilla kuvaustasoon. Makuukojuissa kiinnitys painavaan liikuteltavaan metallilevyyn. Huom! Jalustoja ei voi käyttää.
  • Kojuissa on mahdollista käyttää myös hernepusseja.
  • Jokaisessa kojussa on geelilämmittimet.
  • Kojuissa ei ole WC:tä. Tarvittaessa voi käyttää hygieenistä ”Travel John” -virtsapussia tai ämpäriä.

Kuvauskausi: kevätkausi 20.3.–31.5. ja syyskausi 15.9.–30.10.
Kuvausaika: 3 – 5 tuntia
Sijainti: 35 minuutin ajomatkan (40 km) päässä Kuusamon keskustasta, josta 100 metrin kävelymatka kojuille moottorikelkalla tehtyä uraa pitkin.

Omatoimihinta: 140 € / kuvaaja / päivä.
Hinta (sis.perehdytyksen): 190 € / kuvaaja / päivä

Lisäpalvelut:

  • Perehdytys ensikertalaisille 50 € / kuvaaja tai ryhmä 100 €.

* Perehdytyksessä käydään paikan päällä oppaan johdolla läpi arvokkaita kuvausvinkkejä: kuvaajien käyttäytyminen kojussa, teerien käyttäytyminen, lämmittimen käyttö jne. Näin ensikertalainenkin pääsee parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Koronaepidemiaan liittyvät peruutusehdot:

Mikäli asiakas on estynyt käyttämään varaamansa palvelun vallitsevien valtakunnallisten matkustusrajoitteiden vuoksi, on hän oikeutettu peruutukseen, jolloin peruutamme varauksen ja palautamme rahat poislukien 30 € käsittely- ja rahansiirtokulut. Vaihtoehtoisesti varauksen voi siirtää toiseen ajankohtaan kuluitta. Varauksen voi siirtää myös avoimeksi varaukseksi, jolloin varauksella oleva raha on käytössä uuteen varaukseen enintään vuoden päähän varauksen alkuperäisestä ajankohdasta.

Hyvä tietää (UKK)

Tarvitsenko minä perehdytyksen?

Perehdytys on pakollinen kaikille kuvaajille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta teerien soidinkuvaamisesta. Perehdytyksessä käydään paikan päällä oppaan johdolla läpi arvokkaita kuvausvinkkejä: kuvaajien käyttäytyminen kojussa, teerien käyttäytyminen, lämmittimen käyttö jne. Näin ensikertalainenkin pääsee parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Onko koju vain minun käytössäni?

Teeren kuvauspaikalla on 1-2 hengen kojuja, joten kojussa voi olla myös muita kuvaajia. Mikäli haluat yksityiskojun tai -kuvaussession ryhmällesi, se on saatavissa lisämaksusta. Voit myös kertoa varausvaiheessa kojutoiveestasi, niin pyrimme ottamaan sen huomioon.

Miten istuma- ja makuukojut eroavat toisistaan?

Makuukojumme on suunniteltu niin, että kuvakulma olisi mahdollisimman lähellä lintujen tasoa sekä lumisena että lumettomana aikana. Makuukojussa pitää ottaa huomioon kuvausasento, joka voi käydä välillä fyysisesti raskaaksi. Myös lintujen tarkkailu on haastavampaa kuin istumakojussa, mutta onnistuessaan kuvat ovat näyttävämpiä paremman kuvakulman takia. Istumakojut pyritään kaivamaan maanpinnan tasolle lumen aikaan, jolloin lumen pinnalla soivat teeret ovat melko hyvällä tasolla varsinkin alkukeväästä, jolloin lunta voi olla lähes metri. Istumakojun kuvausasento on mukavampi kuin makuukojussa. Jos haluat välttämättä makuu- tai istumakojun, ilmoita siitä meille etukäteen, niin osaamme ottaa sen huomioon.

Mihin vuodenaikaan kuvaaminen onnistuu?

Kuvauskaudet jakautuvat kevätkauteen (20.3.–31.5.) ja syyskauteen (15.9.–31.10.). Teerien soitimen aloitus vaihtelee jonkin verran vuosittain. Kevätkaudella teeriä on mahdollisuus kuvata lumella aina huhti-toukokuun vaihteeseen asti, vuodesta riippuen. Ensimmäiset naaraat tulevat tarkkailemaan soidinpaikalle huhtikuun lopulla ja toukokuun toisella viikolla on ns. naarasviikko, jolloin soitimen vahvin teerikukko pääsee jatkamaan sukua. Teeret tulevat soitimelle myös syksyllä, jolloin on mahdollisuus kuvata syys-lokakuun vaihteeseen asti kuvauspaikan taustalla olevia ruskan sävyisiä lehtipuita vasten.

Kauanko kuvaussessio kestää?

Kuvaussessio kestää 3–5 tuntia. Kojuun mennään aina tunti ennen auringonnousua. Kuvaussession aikana ei saa tulla ulos kojusta, koska teeret pelästyvät, jos ne havaitsevat liikettä kojujen ulkopuolella. Kuvaussessio on ohi keväällä yleensä noin klo 8, jonka jälkeen poistutaan kojuilta. Syyssoidin voi jatkua pidempäänkin, erityisesti pakkasaamuina lokakuun lopulla.

Millaiset varusteet tarvitsen kuvauskojuun?

Maalis-huhtikuussa voi olla vielä pakkasasteita yöaikaan, joten lämpimät talvisaappaat ja takit on suositeltava varustus. Samoin lokakuussa kannattaa varautua kylmiin aamuihin lämpimillä vaatteilla.

Millainen on etäisyys lintuihin ja millaisen objektiivin ja varusteet tarvitsen mukaani?

Kuvauskojut on sijoitettu 20-30 metrin päähän teerien soitimen keskuksesta. Linnut voivat kuitenkin liikkua melko laajalla alueella, ja juosta lähimmillään kojujen väleistä.

Suositeltavat objektiivit: 100–400 mm/150-500 mm zoom-objektiivit tai 300–600 mm teleobjektiivit + mahdolliset telejatkeet. Linnut maisemassa -kuviin on mahdollista käyttää lyhyempiä objektiiveja, esimerkiksi 70-200 mm.

Teerikojun varauskalenteri – varaa koju

Jos kalenterissa ei ole vapaata haluamallesi päivälle, niin ota meihin yhteyttä ja varmistetaan viime hetken varaustilanne.

Vapaa
Varattu
Ei käytettävissä
MTKTPLS
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
Omatoimihinta: 140 € / henkilö / päivä
Lisäpalvelut:
* Perehdytyksessä käydään paikan päällä oppaan johdolla läpi arvokkaita kuvausvinkkejä: kuvaajien käyttäytyminen kojussa, teerien käyttäytyminen, lämmittimen käyttö jne. Näin ensikertalainenkin pääsee parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Maksu verkkokaupassa

Ota yhteyttä

Olli Lamminsalo ja Mikko Oivukka
+358 50 050 1706
info@kuusamonaturephotography.fi

Katso lisää kuvia Flickr-galleriastamme: www.flickr.com/photos/kuusamonaturephotography

Lisää kojutarjonnastamme