Etusivu/Avainsana: luontokuvaus
  • OulankaEagleHides
31 01, 2020

Kaamosvalon maakotkat Oulangalla -luontokuvauskurssin kuulumisia

Tammikuussa järjestetyllä Kaamosvalon maakotkat Oulangalla -luontokuvauskurssilla tutustuttiin lintujen kuvaamiseen piilokojusta. Kolmen kuvauspäivän aikana kuvasimme kahtena päivänä Oulangan kotkakojujen lintuja vaihtelevissa sääolosuhteissa sekä sunnuntaina kuvasimme vauhdikkaita koskikaroja sekä tuttavallisia kuukkeleita. Torstai-iltana onnistuimme kuvaamaan myös hieman revontulia Oulangan tutkimusaseman pihalla.Kurssille osallistui oppaiden Mikko Oivukan ja Ville Heikkisen lisäksi yhdeksän kurssilaista. Kaamosvalon maakotkat Oulangalla -luontokuvauskurssin osallistujat Vuoden luontokuvakilpailun kahdesti voittanut Ville Heikkinen oli kertomassa omista mielenkiintoisista kuvausmenetelmistään ja antoi vinkkejä kurssilaisille miten villieläimiä voi kuvata erilaisissa olosuhteissa erilaisilla tavoilla kuten laajakulmalla tai kaukolaukaisimella. Kiitos kurssilaisille mukavasta viikonlopusta ja kiitos Villelle uusista näkökulmista luontokuvaamiseen! Vuoden Luontokuvakilpailun voittanut Ville Heikkinen esittelemässä kuvaustekniikoitaan kurssilaisille Ensimmäinen kuvauspäivä sujui loistavissa kaamoksen valoissa. Talitiaisen ja hömötiaisen kohtaaminen kaamoksen valossa Revontulia päästiin kuvaamaan ensimmäisenä iltana Oulangan tutkimusaseman pihalta. Kuva. Mikko Oivukka

  • maakotka laskeutuu talvi maisemassa
3 11, 2017

Talvi on tullut Kuusamoon!

TALVI, MAAKOTKAT JA AJANKOHTAISET KURSSIT Talvi saapui Kuusamoon ja luontokuvauskurssiemme talvikausi alkaa maakotkien parissa. Petolintujen kuningasta pääset ikuistamaan ruokintapaikalle niiden luonnolliseen elinympäristöön tykkylumipuiden katveeseen. Samalla paikalla vierailevat myös palokärjet, kuukkelit, lapintiaiset yms, joten kuvauskohteita riittää. Kursseilla kuvataan myös Oulangan sekä Riisitunturin kansallispuistomaisemaa kaamosvalon ainutlaatuisessa kajossa – tietysti ammattikuvaajien opastamina!

16 12, 2016

13.-16.4.2017 Linnut lumella ja jäällä

  13.-16.4.2017 Linnut lumella ja jäällä Keväinen lumi ja jää luovat loistavat valaistusolosuhteet lintujen kuvaamiselle. Intensiivinen kurssimme tarjoaa ja vaativallekin lintukuvaajalle loistavat puitteet. Teerien kuvauspaikalla kuvataan huumaavaa soidinta  tummaa metsätaustaa vasten, joka tarjoaa aurinkoisena aamuna huikeat valaistusolosuhteet vastavaloon kuvattaessa. Kurssi on tarkoitettu lintuvalokuvauksen perusteet osaaville, jotka haluavat vielä kehittää taitojaan  kuvaajana ja haluavat saada lisäoppia lintujen kuvaamisesta piilokojuista. Kurssin aikana pääkohteemme ovat teeri, laulujoutsen ja merikotka. Kuvaamme niitä ko lajeille erityisesti suunnitelluista piilokojuista. Kurssin  molemmilla kuvauspaikoilla on myös matalan kuvakulman piilokojuja, joista pääsee kuvaamaan lintuja lumen/jään pinnasta. Kevätmuuton ajoittumisesta riippuen on mahdollista päästä kuvamaan myös muitakin lintulajeja,  joita ovat mm kurki, pulmunen, kuovi, töyhtöhyppä jne Huhtikuun puolivälissä Kuusamossa on vielä täysi talvi, maassa on lunta vielä reilu puolimetriä ja järvet ovat paksussa jäässä. Teerien soidinmenot ovat täydessä vauhdissa ja teerikukot ottavat mittaa toisistaan ikivanhalla  soidinpaikalla. Huhtikuun aikana selviää mikä teerikukoista saa naaraiden suosion ja pääsee parittelemaan toukokuun alussa. Näissä taistoissa lumi pöllyää, kun etsitään teerien kuningasta . Merikotkat ja laulujoutsenet ovat saapuneet pesimäseuduilleen 2-3 viikkoa aiemmin. Merikotkien kuvauspaikka on samalla lammella, jossa kymmenet joutsenet ruokailevat kojujen edessä ja pitävät kosiomenojaan. Kurssin tukikohtana toimii Kuusamon keskustassa sijaitseva Kuusamo Opisto. Kurssin ohjelma: 13.4. Torstai 16.00 Kokoontuminen Kuusamo-opistolla 17.00 Päivällinen 18.30 Kurssiohjelman läpikäynti